TAPAHTUMA

8.6.2016

TAPAHTUMA

Ruoto Predator Classic Finland on kansainväliseen “pyydä ja päästä” -tyyliin järjestettävä heittokalastuskilpailu. Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015 ja onnistunut tapahtuma sai jatkoa syyskuussa 2016, 2017, 2018 ja 2019. Kalastuskilpailusta on jo muodostunut perinne ja vuonna 2019 kisa saa uuden pääsponsorin kautta uuden nimen Ruoto Predator Classic Finland, Kisa järjestetään tuttuna syyskuun viikonloppuna 17-20.9.2020. Kilpailukeskuksena toimii Rönnäs Seaside Resort, joka sijaitsee Loviisassa Pernajanlahden rannalla.

Kilpailuun mahtuu mukaan 50 venekuntaa, joissa kalastaa kaksi henkilöä per vene. Kilpailu käydään kisajärjestäjän määrittämillä kalastusalueilla Pernajan ja Loviisan vesillä.

Kilpailukalat ovat ahven, hauki ja kuha, joiden yhteispituus kahdelta päivältä ratkaisee voittajan. Saaliiksi saadut kalat mitataan ja valokuvataan, jonka jälkeen ne vapautetaan takaisin mereen. Kilpailun voittaja palkitaan 10000 Euron rahapalkinnolla